Wiki‎ > ‎Tukikohdat‎ > ‎

Savolanniemi

Savolanniemen vaja otettiin käyttöön syyskesällä 2011. Vaja perustettiin Etelä-Kallaveden saariston hienojen melontavesien läheisyyteen. Vaja on rakennettu kolmesta merikontista, jotka on puuverhoiltu ja katettu harjakatolta. Rakenteesta johtuen vajaan ei voida sijoittaa yli 6m kalustoa, eli pitkät kaksikkokajakit eivät mahdu vajaan sisälle. Kajakkipaikkoja vajaan saadaan reilu 40. Tällä hetkellä yksi kontti on varattu seurakalustolle (edestä katsottuna vasemmanpuolimmaisin), ja kaksi konteista yksityiskalustolle. 


 


Varustus

Vajan rantaan on rakennettu laituri, josta melontalenkille on helppo lähteä. 

Seurakontista löytyy kajakkikärryt, joiden avulla kajakin saa yksinkin laiturille kätevästi.

Ajo-ohje

Vaja sijaitsee Savolanniemen pienvenepoukaman läheisyydessä.

Tie vajalle lähtee Kuunsillan päästä. (Se on tonttikatu, joten huomio muut ihmiset! Tule paikalle mieluiten polkupyörällä). Aja hiekkauraa n. 150m ja ennen mastoa käänny vasemmalle kohti rantaa. Noin 150m päästä - hieman ennen pienvenepoukamaa, tie vajalle erkanee oikealle. Vajan pihassa on parkkitilaa n. 3-4 autolle. 

Kartta