Tapahtuu‎ > ‎

Kurssit 2018

Koskikurssi 2018

Kurssi järjestetään leirimuotoisena upeassa ympäristössä Lieksan Ruunaalla  pe 10. - su 12.8. Kurssin hinta on 110 euroa Kallan Melojien jäseniltä, muilta 130 euroa. Hinta sisältää lainakaluston, opetuksen ja tasokkaa mökkimajoituksen. Myös yhteiskyyti sisältyy hintaan. Ne kurssilaiset, joiden autoja joudumme käyttämään, saavat seuralta kilometrikorvauksen. Kurssilaiset tuovat omat ruokansa. Mökissä on jääkaappi ja ruoanlaittomahdollisuus kuten myös muut normaalit mukavuudet kuten sauna. Perjantaina kokoonnutaan tukikohdassamme Kenolassa kello 17.00 tai aiemmin, jos aiempi ajankohta sopii kaikille. Varusteiden valinnan ja autoihin pakkaamisen jälkeen ajetaan Ruunaalle (ajomatka 216 km, ajoaika ilman taukoja vajaat kolme tuntia, taukojen kanssa enemmän). Perjantai-iltana asetutaan mökkiin, ja lauantaina alkavat melontaharjoitukset. Sunnuntaina ehdimme takaisin Kenolaan viimeistään alkuillasta.

Kurssilla pidetään 3-4 melontaharjoitusta, joilla käydään läpi koskimelonnan perustekniikoita (turvallinen koskessa uiminen; virran lukeminen, laskulinjan valinta ja koskien laskeminen; kiveen törmäämisestä selviäminen kiveen nojaamalla; virrasta akanvirtaan siirtyminen; virran poikki lossaaminen; virtaanlähtö akanvirrasta). Aiempi melontakokemus ei ole välttämätöntä, jos kurssilainen on muuten liikunnallinen, Melontakokemuksesta on toki merkittävää apua. Myöskään eskimokäännöksen osaamista ei edellytetä. Kajakilla kaatumista kohtaan ei kuitenkaan saa olla suurta kammoa, sillä kaatumisia tapahtuu koskessa. Koskimelontaan liittyvää teoriaa ja turvallisuusasioita käydään läpi myös maissa, mahdollisesti videoita hyödyntäen. Kurssin vaikeusastetta voidaan säätää kaikille kurssilaisille sopivaksi tarvittaessa vaikka jakamalla ryhmä kahtia. Ei siis tarvitse pelätä joutuvansa liian haastavaan paikkaan. Koskien laskeminen jännittää kutakuinkin kaikkia kurssilaisia, mutta pelottaviin paikkoihin et tule joutumaan.

Kurssin vastuuohjaajina toimivat Aarni Mustonen ja Olli Vertanen, ja apuohjaajia ovat Eeva-Liisa Peuha ja Matti Utriainen. Lisätietoja Aarni Mustoselta, nolla viisi nolla 4118483 tai jasensihteeri @ kallanmelojat.net (jätä välilyönnit pois @-merkin ympäriltä).

Ilmoittautumisaika loppuu kurssia edeltävänä päivänä, to 9.8. kello 18. Ilmoittauduthan silti mahdollisimman pian. Kurssille mahtuu 7 kurssilaista. Jos kysyntää on enemmän, täytyy neuvotella ja selvittää, pystymmekö vastaamaan kysyntään.




Melonnan peruskurssi

Peruskurssilla opit kaikki perusasiat melontatekniikoista ja turvallisesta melonnasta. Kurssin hinta on 90 euroa. Jos suoritat peruskurssin ja liityt sen jälkeen samana kesänä seuran jäseneksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden meloa koko loppuvuosi seurakalustolla alennettua 50 € kalustomaksua vastaan. (Normaali kalustomaksu 70 €). Kaikikssa peruskurssiryhmissä käydään läpi samat asiat. ilmoittauduthan siis vain yhteen kurssiryhmään.

 

Peruskurssryhmä 1:

Aloitus uimahallissa 29.4. kello 15.30 – 18.30

Avovesiosuus Kenolassa 21 – 22.5. kello 17.30 –21.00

Jos huono sää estää melonnan jompanakumpana avovesimelontaan suunniteltuna päivänä, joudumme melomaan varapäivänä, joka on 23.5.

Ryhmä on täynnä.

 

Peruskurssryhmä 2:

Aloitus uimahallissa 6.5. kello 15.30 – 18.30

Avovesiosuus Kenolassa 28–29.5. kello 17.30 – 21.00

Jos huono sää estää melonnan jompanakumpana avovesimelontaan suunniteltuna päivänä, joudumme melomaan varapäivänä, joka on 30.5.

Ryhmä on täynnä.


Peruskurssiryhmä 3:

Ryhmän opetus koostuu kolmesta illasta avovesiopetusta Kenolassa 16-18.7. kello 17.30-21.00

Jos huono sää estää melonnan jonain avovesimelontaan suunniteltuna päivänä, joudumme melomaan varapäivänä, joka on alustavasti 23.7.

Ryhmä on täynnä.


Peruskurssiryhmä 4:

Ryhmän opetus koostuu kolmesta illasta avovesiopetusta Kenolassa 18.-21.6. kello 17.30-21.00

Jos huono sää estää melonnan jonain avovesimelontaan suunniteltuna päivänä, joudumme melomaan varapäivänä, joka on alustavasti 25.6.

Ryhmä on täynnä.


Peruskurssiryhmä 5:

Ryhmän opetus koostuu kolmesta illasta avovesiopetusta Kenolassa: ma 6.8., ke 8.8. ja ma 13.8 kello 17.30-21.00.

Ryhmä on täynnä.


Kurssi-ilmoittautuminen on sitova. Jos peruutat osallistumisesi myöhemmin kuin 7 päivää ennen kurssin alkua, peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan. Mahdollisissa sairaustapauksissa olethan yhteydessä kurssin järjestäjään (kurssit at kallanmelojat.net ).




Peruskurssi 4

lähettänyt Minna Joensuu 13.5.2018 klo 1.46

Ryhmän opetus koostuu kolmesta illasta avovesiopetusta Kenolassa 18.-21.6. kello 17.30-21.00

Jos huono sää estää melonnan jonain avovesimelontaan suunniteltuna päivänä, joudumme melomaan varapäivänä, joka on alustavasti 25.6.

Ilmoittautumislinkki

1-1 of 1